Minun preivilaatikossa lukkee suomeksi “Ei ruottalaista mainontaa”. Mie olen se väärinkäsinajattelija, riethaan ruottinsuomalainen, joka ei halvaa taittua heänkielen evankelhiin. Mie olen ruottinsuomalainen, aivanko fiinit ruottalaiset Suomessa oon suomenruottalaisia. Mie olen parempi ko ruottinsuomenmaalainen, mie olen kotimainen, inhemski, parempi ko maahanmuuttajaruottinsuomalaiset, jokka tulit tänne 50-, 60-luvula töihin. En mole niitten jälkeläinen, molen täälä aina ollu, tällä puolen. Molen semmonen hullunfiini ruottinsuomalainen Ruottin puolelta Tornionlaaksoa, oikeata ehtaa tavaraa, semmosta kotimaista niinko suomenruottalaiset Suomessa.
Ja jos sie tässä vaiheessa ihmettelet, että no miksikäs se puhhuu meänkieltä? Sole mithään heänkieltä! Soon vain minun paikalinen variaatio tästä kauhniista suomalaisukrilaisesta kielestä, jota sieki puhut, eli suomesta.
Itte mie tykkään olla ko tikku silmässä meänkieliläisile. Mitäs otitta niin tyhmän nimen? Mie ala käythään ruottalaisia sanoja, ennen mie väänän minkä tahansa suomen sanan h:n pääle ennenko mie alan ruottalaisia sanoja laihnaan. Tämä on suomea, aivan yhtheen laihin ko helsinkiläisten hullunfiini mongerrus oon suomea. Mie sille mithään voi. Riethaan missfosteri koko meänkieli, sole ko panna turkinhihhaan ja tehä uuesti.
Molen se maanpetturi, kvislinki, joka ei ala olheen minoriteetti, on ko muotista valettu meänmaalainen meänkielen ja flakun kannattaja ja kantaja. Mutta ko mie en ala olheen. Mie halvaan olla ruottinsuomalainen, elikkä sitä sorttia joka oon ollu täälä aina, elikkä tällä puolen tätä meän väylää. Mie laula mithään Tornionlaaksonlaulua, ainakhaan sillä Sä kasvoit neito kaunehin-sävelelä. Korkeinthaan sillä Taneli Kuusiston alkuperäis-sävelelä, soon muutenki somempi, ja siittä on joku tehny sovituksenki neljäle äänele. Mutta mutta, mie laulan aivan samhaanlaihin Ruottin kansalislaulun, ja olen ylpeä siittä. Tietekki mie laulan sen suomeksi, Alpo Noposen käännöksen mukhaan, että:
Sie jylhä ja ponteva pohjolanmaa,
sie hiljanen riemun kehto parhain.
Sie armahin seutu min kohata saan.
Maa kukkanurmein, koskein, tähtitarhain.
Maa kukkanurmein, koskein, tähtitarhain.
Sinun muistosi suuret, uljahat työs
ei hukkua saata ajan vuola
mit ennen voit olla voit vastakin myös
Mie pohjolassa halvaan ellää kuola
Mie pohjolassa halvaan ellää kuola
Noh, tuotahan häätyis vähän vielä muokata enämpi paikallisseen kieliassuun, mutta periaattheessa soon se, ja se koskettaa. Siinä on sitä kansalista ylpeyttä, mutta jos mie laulan tuon ruottiksi mie tunne mithään. Pirun fiini laulu kuitekki, aivan niinko se teänki Vårt land, vårt land, vårt forsterland!. Sitä mie taas mielelhään laulan ruottiksi. Elikkä plinkkeritten ohi tikku silhmään teilekki.
Hyyää päivää!