Jos mulla olis bändi, sen nimi olis Tornionlaakson neekerit, ja keikkailis ainoastaan ruotsiksi Suomessa ja ainoastaan suomeksi Ruotsissa. Tietysti bändin nimi olisi Suomen keikalla Tornedalens negrer. Bändi soittaisi Kapteeni Ääni-tapaista kotikielistä reggae:tä, niin ja ehkä jotain Jord-tapaisia kansansävelia.
Tornionlaakson laulu reggae-versiona, ja tietysti William Snellin alkuperäissävelmällä. Siinä olis yksi biisi, sitten vois laulaa esim. Keksiä…
Håller något på att hända eller inte? Kommer tidningar att finnas? Tidningarnas och böckernas fördelar är de samma som deras tillkortakommanden jämfört med de elektroniska medierna. Begränsningen och avgränsningen.
Koncentrationen på ett område, ett intresseområde osv är en begränsning som samtidigt upplevs som ett friskhetstecken i det elektromediala skvalet med få avgränsningar och referenser.
Men samtidigt urholkas tidningsmediets mediatäckning t ex varje gång någon överväger en insändare i den lokala blaskan, men “skriver av sig” på en blogg istället, och hoppas på att någon läser det, vilket någon säkert gör, men täckningen är definitivt inte den samma eller den avsedda. Varken demografiskt eller geografiskt.
skriva insändare till Happisbladet om att jag inte tycker om förslaget att använda järnvägsbron som gc-bro über till Finland. Den har ett sämre läge. En bro över till Parasniemi skulle vara central vilket jag ser som huvudsaken. Och broar förskönar, så det så. Vad vore Paris utan alla sina broar t ex? Just det just det och så det så.
Svenska språket har många lustigheter som man inte använder i officiell text som sedan nu, till min stora glädje, börjar poppa upp i bloggar och andra talspråksmedier.
Happisdialekten (den svenska) är en sådan. Hannu och många andra skriver på Happisdialekt, ibland är det till och med svårt att som Haparandabo veta om man egentligen blir förstådd om man t ex säger “nå fast” ngn annanstans än i Happis/Tornedalen.
Sen finns det ju andra lustigheter som just “å vägnar”, som (typ) bara finns i högtidliga sammanhang.
Jos joku muu ko mie itteki joskus jotaki panis kommenttia tänne, mutta samala häätyy sanoa, että ko mie olen miettiny tätä asiaa, niin että ko ihmiset nykyhään ovva ainaki länsimaissa siirtynhee yhä individualistisemphaan malhiin ja muothiin. Eli yksilöllisempää touhua koko ajan. Yksilöllisempänä oon kuitenki aina myös yksinäisempi. Nyh kaikila oon blogit, eli päiväkirjat kaikkien luettavissa, ja kaikin toivova, ette juuri heän sivuja luethaan, eikä kukhaan tohi kirjottaa muile. No ei nyt senthään, mutta oonhan se yks näkökulma eikös.
Tänhään mie kääntelen taas Kukkolan lippohommia. Piru-vie ko saattaa olla hankalaa tekstiä välistä. Eihän sitä tiä ko ei ole lippomies itte. Ties mistä sölistä oon kyse ja heitoista ja nälkäkivistiä ja muista. Sitte pitäs vielä franskaksi kaikki saaha väänettyä. Eihän sole helppoa tietekhään. Mutta ei sole ko tehä, parhaasa mukhaan, toissaalta.
Niin, ja oonhaan mulla toisiaki töitä vishiin tulossa, ko tarjouspyyntöä tuossa, niin eli offertiä, pyyethiin, muttei sitä kaikesta saata olla kertomassa tietekhään maailmalle, niin että mikä kundi, eiko kynti (elikkä asiakas) oon milloinki. Tietekki, kyllä mie monista olenki kertonu. Niistähän oon muutama tuola Kielipajan sivuila luettavissa.
Kuuntelin tänhään (eiko eilen) raatiosta muksumassia, sielä oli satu keiturista (porsas?), joka ei halunnu palata kothiin. Inga-Britt, joka sitä luki, hällä tuli sääli ja se tykkäs syntiä, vissiin siittä keiturista. Siinä oli puntiaki siinä tarinassa. Noh joo. Semmosta soon.